Share |

Koiviston Penttilän kylä

Penttilän kylä sijaitsi Koiviston salmen rannalla Koiviston kauppalan kupeessa, sen kaakkoispuolella. Salmi on tällä kohtaa leveydeltään nelisen kilometriä. Kylää vastapäätä levittäytyi iso Saarenpään kylä lukuisine taloineen ja rannassa kelluvine kaljaaseineen. Se oli Koivusaaren suurin kylä ja koko pitäjän merkittävimpiä. Sen rinnalla näkyi Hyttölä ja joitakin Patalan taloja.

Etuoikealla hallitsi salmea asumaton Ravitsan saari, jonne kertyi matkaa parisen kilometriä. Etuvasemmalla päättyi Koiviston salmi avomereen vartijanaan majakkalaiva "Verkkomatala". Kirkolle oli matkaa viitisen kilometriä, Kotterlahteen kaksi. Toiseen suuntaan Humaljoelle tuli kilometrejä kuusi. Kylän rajana kauppalan suuntaan toimi Lohisenoja.

Kylän yläpuolella kulki kauppalasta Humaljoelle menevä maantie. Se ylitti aivan kylän tuntumassa olleen Lohisenojan sillan, jonka vierestä voi kesäaikaan ajaa ojan poikki ja samalla juottaa hevosensa. Ojassa oli aina vettä, syksyllä vuolaastikin. Silloin ja erityisesti talvella ansaitsivat yläkylän lapset taskurahoja raahaamalla vettä tien varrelle sijoittamiinsa saaveihin hevosten saatavaksi.

Penttilän kylätie

Kohta Lohisenojan sillan jälkeen erkani oikealle Penttilän kylätie, kyläkujaset, jonka varrelle pääosa taloista oli ryhmittynyt. Näin erityisesti yläkylässä, missä tietä reunusti riukuaita ellei tie sitten kulkenut niin lähellä rakennuksen seinää, ettei aitaa tarvittu. Usein taloilla oli umpinainen piha, minkä ympärillä sijaitsivat talli, navetta, aitat, halkoliiteri ja ehkä joku muukin talousrakennus. Siellä oli myös ulkohuone, minne meno pyryllä ja pakkasella ei juuri mieltä ilahduttanut.

Kyläkujasia pitkin kiemurteli tie kohti rantaa sivuten sitä Rantaojan kohdalla. Täällä oli kylän yleinen uimaranta ja täältä haarautui tie vasemmalle Hietamäkeen. Muita uimarantoja olivat Sittalahti Nippukivineen ja Lohisenhiekka. Varsinainen kylätie jatkoi kulkuaan yli Rantaojan, muuttuen nousuvoittoiseksi, kohti suurta maantietä, mihin se liittyi Santamäen kohdalla

Ei ole tietoa miten kylä on syntynyt, mutta se tiedetään, että ainakin jo 1600-luvulla oli Penttilässä useita taloja. Tilat olivat pikkutiloja ja pellot oli raivattu talojen ympärille, niin että kylä näytti lekottelevan peltojen keskellä. Kiviaidat todistivat, että leipä ei lähtenyt helpolla ja uusia kiviä löytyi jatkuvasti. Puitakin oli, erityisesti tien varrella sen verran, että ne elävöittivät kylää, samaten kuin omenapuut, joita oli alkanut ilmestyä miltei jokaisen talon tienoille.

Kylän elinkeinot

Maanviljelystä lienee pidettävä kylän pääelinkeinona, vaikka pellot olivatkin pieniä, suurimmat viitisen hehtaaria. Hevonen oli välttämätön. Se vastasi silloin sekä traktoria että autoa. Karjanhoito liittyi luontevasti maanviljelykseen ja kylässä olikin useampia kivinavettoja, missä oli muutama lehmä, lammaskarsina sekä orret kanojen nukkumista varten. Sikopahna oli usein omana rakennuksenaan.

Tilat olivat yleensä omavaraisia. Viljaa, perunaa ja juureksia riitti elämiseen, mutta vähemmän myyntiin, puutarhan ja kasvimaan tuotteita syntyi joillakin myytäväksi asti. Niitä käytiin myymässä Koiviston torilla. Kylässä oli myös kesävieraita ja vakinaisiakin asukkaita, jotka tarvitsivat yhtä ja toista taloutensa hoitoa varten maitoa voita, munia yms. - ja olivat tyytyväisiä saadessaan näitä omasta kylästä.  

Muita tärkeitä elinkeinoja olivat merenkulku, satamatyöt ja kalastus. Kyläläisten omistuksessa oli parikin kaljaasia ja työpaikkoja oli tarjolla myös koivistolaisilla höyrylaivayhtiöillä. Muutama mies hakeutui merivartiolaitoksen palvelukseen. Satamassa riitti töitä lankunkantajille ja lastaajille. Kalastus oli useimmille sivuelinkeino, mutta talvisaikaan ulkomerellä tapahtuva putkakalastus tähtäsi nimenomaan ansioiden lisäämiseen. Kalaraasselit hoitelivat kaupallisen puolen. Jotkut nuoret lähtivät opintielle Koiviston yhteiskouluun, ja moni hankki ammatin muita teitä häipyen samalla kyläkuvasta.

Eräs ansionlähde oli maidonkuljetus kauppalaan yksityisille perheille. Joka aamulypsyn jälkeen kerättiin taloista nimilapulla varustetut maitohinkit ja kuljetettiin hevospelillä, talokohtaisena vuoroajona, suoraan tilaajille. Kohteita oli 25…35. Hinkit olivat tilavuudeltaan 1,5…10 litraa. 

Lohisenoja houkutteli syksyisin lohia kutemaan. Näitä pyydystettiin monella eri tavalla, pääasiassa käsin ja keppiin kiinnitettyjen koukkujen avulla. Parhaimmat miesten saaliit nousivat illan ja yön kuluessa jopa 20…30 kappaleeseen ja suurimmat lohet painoivat yli 5 kiloa. Lohenpoikaset jäivät kehittymään puroon 3...4 vuodeksi ennen mereen palaamistaan. Näitä maukkaita "nikkoja" onkivat lähinnä kouluikäiset lapset.

Sosiaalinen elämä

Penttilä oli niin pieni kylä, että kaikki tunsivat toisensa. Jokaisella asukkaalla oli omat erikoispiirteensä eikä yhteiskunnallisia pulmia ollut. Päinvastoin, Penttilän kylän asukkaiden sosiaalinen mielenlaatu oli eräs kylän mieleenpainuvimpia piirteitä. Kaikki pidot olivat kylän yhteisiä. Oli sitten häät tai hautajaiset, koko kylä oli kutsuttu. Koska kellään ei ollut riittävästi lautasia, laseja ja muita ruokailuvälineitä, niitä kerättiin kantakorikaupalla naapureilta. Palautus tapahtui samalla tavalla, jokainen tunsi omansa ja otti haltuunsa yhteisestä kasasta.

Kauneimmalla tavalla tämä sosiaalinen mielenlaatu ilmeni kahden yksinäisen mummon, Marikummin ja Sohvi-mummon huoltamisena. Nämä asuivat kumpikin omassa mökissään ja kyläläisille oli muodostunut sydämenasiaksi, että heistä pidettiin huolta. Ei siihen mitään kokouksia tai päätöksiä tarvittu, vaan sitä pidettiin selviönä. Milloin mökki kaipasi kohennusta, jotkut taitavat kädet sitä kohensivat. Polttopuita tuotiin ja pilkottiin. Syysteurastusten aikaan heille erotettiin lihapala eikä heitä jouluna unohdettu. Naapurissa käydessään he saivat nyytin kotiin vietäväksi. Huolto toimi. 

Penttilän kartta