Share |

Rakkaat sukulaiset

Vuosi on loppumassa, mutta Korona se vaan porskuttaa maailmassa. Toivottavasti luvassa olevasta rokotteesta on tulossa apu niin, että pääsemme jälleen pikkuhiljaa normaaliin elämään ja voimme luottavaisin mielin ajatella, että kesällä kaikki on toisin.

Olemme saaneet opetella elämään enemmän omissa ympyröissämme. Etätyöt ja-koulut on onnistuttu järjestämään, ja siihen on opittu niin, että se systeemi tulee oleman käytössä tulevaisuudessakin. Se on toisaalta rauhoittanut elämän oravanpyörää ja perheen kanssa vietettävä aika on lisääntynyt. Suomessa toimiva sohvakalustojen valmistaja teki tänä kesänä ennätysmyynnin, vietämmekö siis aikaa enemmän sohvalla. Tietysti on kärsijöitäkin; on sairastuneita, yksinäisiä, työpaikkojen menetyksiä, lomautuksia, epävarmuutta tulevaisuudesta. Meidän kaikkien vastuulla on huomata läheisemme, ja tarjota apua mahdollisuuksien mukaan. Talvisodan henki päällä niin että ”Kaveria ei jätetä”,

Kesällä Koronatilanne oli sen verran hyvä, että uskalsimme järjestää sukukokouksen Ohkolassa Antti Mäkeläisen kutsumana, josta iso kiitos Antille. Kahvittelun ja jutustelun jälkeen siirryttiin läheiselle juhlapaikalle, jossa nautittiin lounas sekä pidettiin varsinainen sukukokous, johon osallistui osallistui 29 henkilöä. Käsidesit oli saatavilla ja turvaväleistäkin huolehdittiin vaikka kuinka teki mieli halata. Sairastumisia tai altistuksia siitä tilaisuudesta ei ole tullut tietoon, joten hyvin taisimme selvitä. Olisiko hyvillä karjalaisilla perintötekijöillä osuutta asiaan.

Seuraavaksi muutamia kokouksessa käsiteltyjä asioita:
- Sukuseuramme säännöt päivitettiin ja ne on luettavissa kokonaisuudessaan sukuseuran nettisivulla
- Varsinainen sukukokous valitsee seuran puheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Sen jälkeen valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 2 vuodeksi ja heidän joukostaan varapuheenjohtaja. Myös varajäsenet osallistuvat kokouksiin, joissa heillä on puheoikeus mutta ei päätäntävaltaa
- Karjalan Liitto (KL) halusi keväällä suku- ym. seurojen jäseniä koejäsenikseen. Kysyttäessä tämän hyväksyivät lähes kaikki sukuseuramme jäsenet. Jäsenluetteloa ei kuitenkaan ehditty lähettää ja syksyllä tuli tietoa KL:n uudesta hankkeesta eli keskitetystä jäsenlaskutuksesta. Siinä KL keräisi jäsenmaksut kaikilta perusseurojen jäseniltä, liitoilta (esim. Koivisto-Seuralta) ja maksaisi sitten kullekin seuralle kuuluvan osuuden. Systeemi voisi helpottaa jäsenmaksujen keruuta, mutta siinä on joitain pakkorahastuksen piirteitä. Oma Koivisto-Seuramme päätti tämän johdosta erota Karjalan Liitosta. Kun tilanne on näin levällään, sukuseuran hallitus päätti ottaa asiassa aikalisän eikä tee toistaiseksi mitään muutoksia. Perimme jäsenmaksun (10€) itse sukuseuran tilille kuten tähänkin asti. Sukuseuramme on edelleen Koivisto-Seuran jäsen ja suosittelemme kaikille Koivisto-Seuran jäsenyyttä (39€), mutta se on vapaaehtoista. Sama koskee Karjalan Liittoa (20€), jonka tilannetta seurataan tiiviisti.
- Hyväksyttiin tilit. Viime vuosi oli vähän tappiollinen, mutta tilillä on rahaa1813€

Henkilövalinnat:
Varsinaiset jäsenet: 
Risto Mäkeläinen 2019-21 
Päivi Haikonen 19-21 
Kati Mäkeläinen 20-22 
Rauno Mäkeläinen 20-22
Risto Sandholm 18-20 Ev
Maija Mattila 18-20 Ev

Varajäsenet:
Arja Mäkinen 2019-21 
Tarja Mäkeläinen 20-23
Jarmo Mäkeläinen 18-20 Ev

Erovuoroisista Jarmo Mäkeläinen ei ollut jatkossa käytettävissä ja hänen tilalleen valittiin Esa Mäkeläinen. Muut erovuoroiset valittiin uudelleen.

Sukuseuran hallituksen puheenjohtajaksi v. 2021 valittiin Risto Mäkeläinen,

Toiminnantarkastajiksi v. 2021 valittiin Tarmo Mäkeläinen ja Juhani Mäkeläinen

- Toimintasuunnitelmaa v. 2021: Matka Koivistolle sankarihautojen vihkiäistilaisuuteen. Vuosikokouksen järjestäminen. Jäseniä motivoidaan aktivoimaan nuoria ja keski-ikäisiä lisää sukuseuran toimintaan. Konkreettisia toimia ideoidaan, suunnitellaan ja toteutetaan. Sukupuun päivitystä ja täydennystä jatkettava. Pohditaan sukupuun päivitykseen sopivan ohjelmiston hankintaa.
- Jäsenmaksu v. 2021 on edelleen 10 € / henkilö. Maksusta muistutetaan kevään kirjeessä
- Seuraava vuosikokous pidetään Koivistolla tai Suomessa Koivisto-juhlien yhteydessä

Hallitus toivottaa jäsenille ennen kaikkea terveyttä sekä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta